Visualisoimme Destialle vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023 suomeksi ja englanniksi.
Projektin tavoitteena oli tehdä vuosikertomuksesta ja tilinpäätöksestä helppolukuiset ja visuaalisesti houkuttelevat, korostaa yrityksen keskeisiä taloudellisia lukuja ja strategisia saavutuksia sekä tarjota selkeä ja johdonmukainen kuva yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Julkaisut toteutettiin sähköisiksi pdf-tiedostoiksi ja siksi niihin valikoitui selkeästi navigoitava rakenne vaakaformaatissa. Visualisointimme avulla Destian keskeiset saavutukset, taloudelliset tulokset ja tulevaisuuden näkymät ovat helposti hahmotettavissa.
Pääset katsomaan Destian vuosikertomusta ja tilinpäätöstä täältä.
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Destia suunnittelee, rakentaa ja kunnossapitää yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria, kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Destia kehitää kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoaa monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan.
Virkatie 8 B, 01510 Vantaa, Finland
moc.suekciop@irevah.illo
+358 400 371 155
Käytämme sivustolla evästeitä paremman käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Välttämättömiksi luokiteltuja evästeitä käytetään sivuston toimintavarmuuden edellytyksenä. Kolmannen osapuolen evästeitä hyödynnetään analytiikassa ja markkinointimme kehittämisessä, voit halutessasi estää niiden käytön alla olevista vaihtoehdoista.
Varaa aika ilmaiseen konsultaatioon! Alkukartoituksen aikana pohdimme kanssanne sopivimman ratkaisun ongelmanne ratkaisemiseksi.
Humppilantie 24, 31640 Humppila
Alvarinkuja, 14500 Hämeenlinna
Rengonraitti 28, 14300 Hämeenlinna
Kontiontie 77, 11100 Riihimäki
Kivimiehentie 2, 12400 Tervakoski
Tapailanpiha 13 B, 14200 Janakkala
Anttilankatu 4, 13210 Hämeenlinna
Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
Vihniöntie 5, 14700 Hauho
Klikkaamalla punaista palloa löydät haluamasi toimipisteen yhteystiedot.